Puheenjohtajan palsta

Tällä palstalla puheenjohtaja kertoo yhdistyksen viimeisimmistä kuulumisista ja hallituksen päätöksistä.

 

AOP ohi, jäsenkokous edessä

11.03.2008

Turuxin järjestämä Avoimien Ohjelmien Päivä sujui mielestäni varsin mallikkaasti. Tila oli toimiva lukuunottamatta valojen vähäisyyttä aulassa. Jonkinlainen informaatiokatkos syynä. Linux-Aktivaattori oli esillä L-A:n ja Turuxin yhteisessä esitteessä, joita jaettiin ahkerasti. Pidin myös viiden minuutin esittelyn yhdistyksestä salamapuheena.

Seuraava vaihe yhdistyksen keväässä on lähestyvä jäsenkokous. Tilan varaaminen on meneillään ja nähtävästi kokouksen ajankohta on huhtikuun puolivälissä lauantaina. Normaalien jäsenkokousasioiden lisäksi kokouksessa tullaan käsittelemään ainakin yhdistyksen sääntömuutosta. Kevään 2006 kokouksessa hyväksytyn sääntömuutoksesta on saatu palaute PRH:lta. Ehdotus ei mennyt vielä läpi aivan sellaisenaan. PRH:lla oli muutamia muutosehdotuksia. Muutokset eivät koskeneet niinkään sisältöön vaan pikemminkin muuttavat sanamuotoa sujuvammaksi. Lisäksi haluavat varmistaa, että jäsenien oikeudet säilyvät. Mm. nämä muutokset tulemme vahvistamaan kokouksessa. Tarkempaa tietoa ennen kokousta lähetettävässä kokouskutsussa.

–pesasa 11. maaliskuuta 2008 kello 22.09 (EET)

 

AOP2008 ja kevätkokous lähenevät

13.02.2008

Kevättalvi on lähtenyt kiireellä liikkeelle. Kaksi tärkeää tapahtumaa lähestyy yhtä aikaa. Turkulainen työryhmämme, Turuxi, järjestää 8.3.2008 Turussa